tiistai 15. maaliskuuta 2011

Vilja 5-kk!

Heippa Fanijoukot! Meidän Äippä ei ole viime aikoina oikein ehtinyt päivittelemään täällä plokissa meitin eloa. Tässäpä siis kuulumisia kuukauden takaa!

Muutama viikko sitten me sitkuteltiin viisi päivää ilman nenämahaletkua. Vilja oli mitä tyytyväisin, nukkui yhä yöt läpeensä, mutta söi kun linnunpoika. Painokäppyrä sitten tykkäsi vähän kyttyrää ja laitettiin ruokailuapuvälineistö takaisin paikoilleen. Saatiin yhteistyö kotisairaanhoidon kanssa käyntiin, ihanaa! Me tosin rohkaistuttiin tuossa eilissäpäivin ja tuupattiin nenis ensimmäistä kertaa itse paikoilleen. Helposti meni :) Kun Vilja on terveenä, niin hän syö 70 % ruuistaan itse. Jos tauti on pahimmillaan, niin kaikki menee letkuun. Siinä näitten välillä sompaillaan. Tajusin tässä yksi päivä, että Vilja on jo 5 kuukautta saanut juomanaan pelkkää äidinmaitoa ja vieläkin on pakkanen täynnä. Siitä olen enempi kuin onnellinen, vaikka imetys onkin ollut haasteellista.

Vilja on kasvanut tosi hyvin, vaikka ollaan sairasteltu oikein urakalla. Viime viikolla käytiin neuvolassa ja strategiset mitat olivat 6410 g ja 65,5 cm :D

Tervettä päivää ei tässä huushollissa ole näkynyt viime viikkoina! Kaikki kulkutaudit on tulleet meille kylään. Viljan kanssa ollaan käyty usein päivystyksessä ottamassa tulehdusarvoja ja kuuntelemassa keuhkoja.

Muru-pikkuisin nukkuu yöt hyvin. Hän nukahtaa klo 20-22 ja 24 annetaan mammaa letkuun. Sillä Vilja porskuttaa aamu 4-6 :een. Sitten hän joskus valvoo tunnin, puolitoista ja joskus nukahtaa heti ruokaa saatuaan uudelleen.

Ei näytä nälkiintyneeltä tämä letkutonkaan Muru!

Leikkimatto on ihan luksusmesta! Siinä Viljukka Viljandeera viihtyy pitkiä aikoja leikkien apinallaan. Kyljeltä kyljelle Vilja kääntyilee ja jotenkin saa itseään hivutettua matolta pois. Vähäistä on kumminkin Murun etiäpäin meno. No, mihinkäs sitä kiire valamiissa maailmassa!

Masullaan oloa kokeillaan lyhyissä erissä ja se ei ole Viljukan lempipuuhia.

Yhtenä iltana Muru nukahti kesken leikkien :´)

Pikkutyttöjen kanssa vietellään täällä päiviä ja hoidellaan potilaita. Melkistä aina meillä on täällä joku potilas, jolla antaa lääkkeitä ja kuumaa mehua.

Pikkuplikat Viljan uudessa imetyslepotuolissa :)

Lapset on niin ahkeria hoitajia! Taimi tykkää syöttää Viljalle mammaa ja velliä letkuun. Monesti menee niin huimaa kyytiä, että siinä on Viljan pakko päästää pikku puklut :D

Sydänkontrollissa oltiin kuun alussa ja kuultiin että keuhkovaltimo on ahtautunut enemmän ja proBnb on taas alkanut nousemaan. Nyt luku oli lähellä 5000. Odotamme aikaa Helsinkiin katetrointitutkimukseen. Helsinkiin meno tuntuu tosi raskaalta kaikkien niiden kokemusten jälkeen. Toivomme, ettei tilanne menisi samanlaiseksi kun aiemmilla kerroilla. Uskon, että Vilja joutuu tänä keväänä vielä leikkaukseen jossa keuhkovaltimoa ja sen haaroja yritetään laajentaa. Rukoukset ovat taas tarpeen. Kiitämme teitä mukana kulkemisesta ja tuestanne.

12 kommenttia:

  1. Eli ei pääse Viljuskan mamma vieläkään huokasemaan, että "helppoa arkea tässä huidellaan ja eletään huoletonta elämää".
    Pelkkä räkätauti jollakin perheenjäsenellä saa teidät jännitykseen, mitä tästä seuraa.
    Rankka tautitalvi ollut muutenkin lapsiperheillä.
    Halaus, jaksamisia!

    VastaaPoista
  2. Niin ihana tuo kuva missä Vilja pitää lampaasta kiinni <3
    Voimia ja jaksamista teidän arkeen ja toivottavasti kaikki kulkutaudit jättää jo teidän perheen rauhaan.

    Ajatuksissa olette <3

    VastaaPoista
  3. Itkettää... Häveten tunnustan ettö minä rutisen täällä pikkumiehen korvatulehduskierteestä ja kaiken maailman kulkutaudeista joita meilläkin on riittänyt.... Ja teillä eletään niin paljon isompien juttujen kanssa.

    Lähetän roppakaupalla tervetyttä ja kaikkea hyvää pikku-Viljuskalle ja teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  4. Voi että kun noita kuvia katselee, niin en millään voi uskoa mitä pikkuinen on käynyt läpi.

    Toivotaan aurinkoa teidän kevääseen ja terveitä päiviä koko perheelle.

    VastaaPoista
  5. Suloinen tyttö, ihania kuulumisia. Tosi mahtavaa, että saatte olla kotona, Viljakin näyttää niin onnelliselta.
    t. yksi fani

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Odotamme HLHS tyttöä ja blogisi on ihanaa luettavaa kaiken pelon keskellä.. Kiitos ja onnea matkaanne!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Fanit!

    Anonyymi, Paljon Voimia Tuleviin Päiviin <3 Jos haluat, niin voit kirjoittaa mulle sähköpostia tai vaikka soittaa. Jakaisin mielelläni kokemuksia kanssasi. Kaikkea hyvää loppuraskauteen,

    Noora

    noorarosberg@msn.com
    p. 040-7388550

    VastaaPoista
  8. Kevät ja aurinko, niistä toivon voimia voimia Pikku-Viljalle ja äiti-Nooralle sekä koko perheelle! Rakkauden enkeli teitä suojelkoon!

    VastaaPoista
  9. Ihastuttava pallukka <3 <3 <3 Toivottavasti taudit helpottavat pian. Iloista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Suloinen tuo Vilja. Pikkulikat kuin kaksi marjaa:)
    Yhä vaan kaikkea hyvää toivon niin Viljalle, kuin koko sakille.
    Kate

    VastaaPoista
  11. Kädet ovat ristissä ja suojelusenkeleiden pataljoonat on myös kutsuttu täksikin kevääksi mukaan matkalle!

    VastaaPoista
  12. Viljan matkaa seuranneena odottelen uusia päivityksiä... kuinka kevät on sujunut, toivottavasti hyvin.
    Aurinkoisia kevätpäiviä koko pesueelle toivotellen äippä etelästä

    VastaaPoista