lauantai 1. tammikuuta 2011

Taysin tapahtumia :)


Me plikat ollaan oltu ahkeria ja jumppailtu oikein matollakin vysioterapeutin ohjeiden mukaisesti! Tuo keltainen kaveri oli varsin hauska, sillä se ei jäänyt tuleen makaamaan vaikka sitä kuinka tuuppi :)

Miten noihin oikein pääsee käsiksi? Kas siinäpä pulma!

Vilja tuli tällä viikolla 5 kg ja pituuskin oli jo 59.7 cm. Iso läppi! Flunssa on voitettu ja Vilja on jaksanut olla hereillä enempi. Ollaan oltu sairaalalla melkein joka päivä koko perheellä. Äiskä tosin rientää hospitaalille heti aamulla ja lomailijat ovat jääneet köllöttämään sänkyihinsä. Ovat tulleet sitten perässä Viljaa hoitamaan.

Vietiin sitteri Viljalle ja sehän oli tosi kiva! Vilja on tykännyt keinutella sitterissään ja unetkin siinä on tullut välillä otettua :)

Joulupukin tuomassa uudessa yökkärissä näkee kivoja unia!

Peace and Love :) Tänään Mamma ei ollut kovin rauhanmiehiä hospitaalilla. Vilja on oksentanut tosi paljon monena päivänä peräkkäin ja olen ollut asiasta tosi huolissaan. Pelkäsin, että sydämen vajaatoiminta on lisääntynyt. No, tänään kyselin ravitsemussuunnitelman perään ja kuulin, että uutta ohjelmaa on toteutettu jo neljättä päivää! Ravitsemussuunnittelija oli unohtanut ohjeistaa osastoa ja toimittaa tiedon asiasta äiskälle. Ja hetihän olisin huomannut (suunnitelma täytyy aina tarkistaa ja korjata virheet), että lisät oli laskettu todella väärin! Vilja oli saanut maksi-annokset lisiä ja sen vuoksi kärsinyt mahakivuista ja ummetuksesta, oksennellut ja maha ei ole vetänyt maitoja. Voin kertoa, että Mamma oli taas tragikomedian päähenkilöksi sopivaa matskua :D Onneksi kumminkin salapoliisityöni tuotti taas kerran tulosta, löysin syyn vaivoihin ja sain vielä päivystävän lääkärin korjaamaan tilanteen. Huh huh! Olisi ollut niin kurja viedä kituinen lapsi maanantaina toimenpiteeseen.

Huomen aamuna lähdemme Viljan kanssa ampulantsilla kohti Helsinskiä! Kuulimme, että pääsemme seinänaapureiksi Mäkkäri-taloon siskoni Veran perheen ja Mummin kanssa. Myös sydänystävämme Berkain perhe löytyy Vihreästä talosta! Saapa nähdä pääseekö serkkulikat viereisiin peteihin sydänosastolla! Se olisi jo jotain!

Eela on selvinnyt avosydänleikkauksesta hyvin ja tänään pääsi jo hengityskoneesta nasaaliin. Maidotkin on jo aloitettu ja kovasti on serkkutyttö ollut hereilläkin. Pian nähdään Muru!

Maanantaina Viljalle tehdään sydämen katetrisaatiotutkimus ja kuulemme kuinka ja koska Viljan sydäntä yritetään auttaa. Viljan sydän on tällä hetkellä tosi vajaatoimintainen ja rasittunut. Toivomme, että sydän vahvistuisi ja vaivoihin löytyisi hoitoa. Yksin Yläkerta tietää kuinka meitin käy.

Kiitos että kuljette kanssamme.

11 kommenttia:

  1. Mäkkäri-talojen tukitempaukset saa nyt todenpohjaista pontta meidän taholta; asia tulee konkreettisemmaksi näiden uutisten ja kuvien myötä. Mielekkäät olosuhteet perheille on kuitenkin vain höyhenenkevyt tuki, kun kyseessä on noin pienet ja heidän kohtuullisen suuret elämänmutkat.
    Tavallinen, ankeakin arki muuttuu arvoon arvaamattomaan, kun toinen vaihtoehto on lähteä pienen kanssa sairaalareissulle sydän täynnä epätietoisuutta tulevasta.
    Me, jotka olemme kotona vain rohätautisten lasten kanssa, olemme kiitollisia tilanteestamme ja rukoilemme hartaasti Taivaan Isän käden apua näiden pienien elämään. Rukoilemme vanhemmille voimia olla henkisesti kaikkien vaikeiden asioiden yläpuolella ja kokea yli ymmärryksen käyvää iloa ja rauhaa.

    VastaaPoista
  2. Mummi on luottavainen, että nämä sisukkaat pikkutytöt jaksavat taistella taivaan isän ja ihanien vanhempien hoivassa. <3 Tietysti Lastenklinikan lääkärit ja hoitajat tekevät työtään kiitettävän huolelliseti. Olen niin iloinen saadessani jakaa tämän kaiken kanssanne <3
    Vilja sua ootetaan täällä Helsinnskissä:)

    VastaaPoista
  3. Huippuihania kuvia rakkaasta Viljasta ja äidistä! <3 Huomenna nähdään ja kaikki tulee menemään hyvin!

    -Vera-

    VastaaPoista
  4. Myötäelän teidän jännityksissä ja kaikkea hyvää ja siunausta teille lähettelen molempien pienten ihanaisten kanssa <3

    -lokakuisen Liisin äippä Jonna-

    VastaaPoista
  5. Kaikkea hyvää ja onnistunutta sydänkeikkaa. Nauttikaa kaikki toistenne seurasta <3
    Ihaneita kuveja taas <3
    Kirsi

    VastaaPoista
  6. Jos vauvani olisi saippuaa,
    sen tuoksu olisi ihanaa,
    se olisi jotain mahtavaa,
    sellaista,
    mitä mistään muualta ei saa.

    Jos vauvani olisi taulu,
    sille maalia varovasti sivelisin,
    vain vähän,
    ja katselisin,
    ja ihmettelisin,
    miten vähistä vedoista kasvaisi,
    taideteos mitä ihmeellisin.

    Jos vauvani olisi laulu,
    se ympäri maailman kiertäisi,
    ja kun se sieltä palaisi,
    se sanoisi:
    äiti, olen löytänyt musiikin!

    Jos vauvani olisi laiva,
    katsoisin perään silmin kaihoisin,
    sille vilkuttaisin
    ja huokaisin
    ja hengähtäisin
    ja seisahtaisin
    ja sanoisin:
    olisipa tuuli sinulle rakas lapseni suotuisin...

    Voimia niin Viljan kuin Eelan sydämille ja vanhemmille <3 Hengessä mukana joka hetki!

    VastaaPoista
  7. Paljon tsemppiä Viljalle ja Eelalle ja voimia heidän sydämille! Enkeleitä ympärillenne pienet tyttöset!!Vanhemmille suunnattomasti voimia!

    T. Pälkäneen Taustista

    VastaaPoista
  8. Onnea ja Kaikkea hyvää uudelle vuodelle kahdelle pienelle sydämelle ja vanhemmille! <3

    Hengessä mukana ollaan!!!

    VastaaPoista
  9. Kaunis katsekontakti tuossa viimeisessä kuvassa, paljon rakkautta molempien silmissä. <3

    Hienoa että pääsette tukemaan toinen toisianne Helsingissä! Läheisestä vertaistuesta on iso apu. Ja tärkeää on molempien vauveleiden saada välillä myös voimaa antavaa Täti- ja Mummienergiaakin, sillä jaksaa pitkälle.:)

    Jatketaan tsemppauksia!

    Heidi-Maria ja perhe

    VastaaPoista
  10. Viljalle ja koko perheelle voimia ja suojelusta erityisesti tälle päivälle <3 Pia

    VastaaPoista
  11. Oikein onnellista uutta vuotta koko perheellenne! Ihana runo aiemmassa postauksessasi (Indiana Jones-juttu)!

    VastaaPoista