sunnuntai 14. elokuuta 2011

Vilja 10-kuukautta!!!

Tänään ollaan saatu pitää meidän Rölli-peikkoa omanamme 10 kuukautta! Voi tätä ilon päivää!

Kun oltiin tulossa perheleiriltä kotiin päin, niin otettiin nenis pois ja sen koommin ei sitä olla kaipailtu. Vilja syö soseita hyvin ja niihin sekoitetaan Minimaxia ja öljyä kalorimäärien lisäämiseksi. Vilja juo tissiä ja vähän jo nokkamukistakin.

Kardiologikin oli kasvuun tyytyväinen, niin mekin ollaan :) Neuvolassa Viljukan paino oli 8410 g ja pituus 75.2 cm. Pitkänhuiskea plikka! Kolme hammastakin Viljalla jo on. Ja neljäs pukkaa justsaan läpi. Rokotekin saatiin muutama päivä sitten, mutta silti pärjätään ilman letkua, ennätys!

Probnp on enää 407! Pahimmillaanhan tämä vajaatoimintaa mittaava arvo on ollut meillä 50 000. Saadaan olla iloisia tilanteesta. Nyt kumminkin se sydämen katetrointi ja keuhkovaltimon pallolaajennus on nurkan takana. 12.9 pitäisi viedä tämä loistavasti pärjäävä tyttö Helsinkiin. Viimeksi kun mentiin, niin tilanne oli selkeästi huonompi. Yritän ajatella että pakko se joskus on tehdä, mutten voi mitään sille että tuntuu että ollaan vähän liian ajoissa liikkeellä. Toivon, että reissu sujuu yhtä mallikkaasti kuin viimeksi ja saadaan Muru pian kotiin mukaan.

Tänään kumminkin iloitaan huimasta 10-kk kekkereistä eikä välitetä tulevista ajoista!

Vilja perhevalmennuskursseilla Siilinjärvellä!

Heti Kostian Markkinoita seuranneena aamuna heräsimme aikaisin ja suuntasimme Sydänlapset ja -aikuiset ry:n järjestämälle perheleirille (jota sopeutumisvalmennukseksikin kutsutaan) Siilinjärven Kunnonpaikkaan! Olimme saaneet ohjelman kotiin ja vähän hirvitti kuinka meidän sakki solahtaa todella tiukkaan aikatauluun.

Viljan ilme kertoo kaiken! Perille päästyämme majoituimme ihanan siisteihin ja suuriin huoneisiin. Meidän perheelle oli varattu kaksi huonetta johon mahduimme aivan loistavasti pötköttämään. Ravintola oli ihastuttava ja ruoka hyvää. Oli siinä suurperheen mammalla ihmettelemistä kun sai istahtaa valmiiseen pöytään viisi kertaa päivässä!

Kylpylään ehdittiin ohjelmasta huolimatta joka päivä ja parraimpina kaksi kertaa. Päivisin lapset olivat super-hyvien hoitajien kanssa touhuamassa kaikkea mukavaa. Hoitajilla oli omakohtainen kokemus sydänvioista (joko heillä itsellään oli tai heidän sisaruksellaan) sekä sosiaalialan tai terveysalan koulutusta. Jätin lapset todella turvallisin mielin hoitjille. Lapset jaettiin ikäryhmittäin omiin porukoihinsa ja Viljalla oli omahoitaja. Lapset tykkäsivät tosi paljon kun saivat vertaiskavereita ja isoimmat kävivät syömässäkin uusien ystäviensä kanssa!

Aikuisilla oli päivisin monenlaisia luentoja, vierailevina luennoitsijoina meillä oli kirurgi, kardiologi, kuntoutusohjaaja, psykologi ja voimavaravalmentaja. Viikon varrella mietittiin eloa sydänvian kanssa monelta kantilta. Kuulimme Heikki Sairaselta (joka on kirurgi Hesan lastenklinikalta) että Viljan tyyppisiä sydänkorjauksia on tehty Suomessa kaksi! En uskaltanut kysyä miten sillä toisella menee... Toivotaan Viljukan sydämelle hyvää tulevaisuutta!


Herttuli kylpee :)


Onni vesipeto!


Huiiiiii!


Viljukka ja isi "polualtaassa" katselemassa maisemia.



Vilja viettää viimeistä leiri-iltaa rantasaunalla lettukestien merkeissä.


Kiitos kaikille mukaville leirikavereille ja ohjaajille hienosta viikosta!


Suuret Kiitokset Viljan ihanalle omahoitajalle Katariinalle hyvästä hoidosta viikon aikana!

Kotimatkalla käytiin vielä moikkaamassa Vuokkoa ja Penaa Kuopiossa. Kiitos että saatiin käydä kyläilemässä, oli mukava nähdä. Ps. Pahoittelut siitä mustikkatahrasta siinä päällystetyssä tuolissa... :)

Kesällä on kivaa!


Puuhamaa on paras paikka! Sinnehän sitä oli sitten myös päästävä, kuten joka kesä :) Sattui taas tosi kuuma päivä meille, mutta siltikin porskutettiin koko päivä Puuhiksessa. Mukaan saatiin Veran porukka, jotka tulivat meille kyläilemään!


Helmi vei Viljukan junailemaan :)


Sytänvikaset helteessä :D


Vilja rakastaa myös rantaelämää! Eväiden syöminen on kivaa, mutta Vilja tykkää myös uimisesta! Rantavedessä mulaa pitkiä aikoja ja käy myös äiskän tai iskän kanssa syvällä uiskentelemassa. Melkoinen vesipeto!

Pakanranta on pop!

Pitihän se lähteä myös mökkeilemään Viljan kanssa ensimmäistä kertaa Virroille! Hienosti sujui Murun kanssa mökkiolosuhteissakin. Ulkoiltiin, tehtiin käsitöitä, saunottiin joka päivä, käytiin kylillä ja nautittiin elämästä :)

Pikkutytöt kylpee ulkosaunassa.

Onni kiskaisi järvestä reilu puolikiloisen ahavenen! Pikkusen oli polleeta poikaa, ja ihan syystä!

Pikkuiset varpaat mullassa.

Kauhukaksarit vauhdissa...


Viljukka kylpee samassa paljussa kun isänsä aikoinaan :´)


Tämä liikkumistyyli, niinkutsuttu peppuperuutus, on muuten ihan mukavaa, mutta sillä joutuu jatkuvasti tuolien tai sänkyjen alle, Höh ;)

Kesän kruunaa aina Pälkäneellä järjestettävät Kostian markkinat joissa parhaimpina vuosina äitillä on oma pisnes ja kaksosilla omansa. Nyt parina vuonna on koko suku panostanut Onnin ja Helmin putiikkiin, kun äiskän rautalangan vääntö on nyt ollut tietyistä syistä vähän tauolla :) Onni ja Helmi myivät putiikissaan itse tekemiään käsitöitä ja koruja sekä keräämiään vadelmia. Lisäksi mummu toi pöytään mehitähtiä ja äiti belliksen taimia ja tuoretta vadelmahilloa. Päivä oli taas mitä mukavin!

Vierailulle saatiin Järviset Helsinskistä! Tässä Otso ja Vilja syövät herneenpalkoja kilpaa :)


Perinteinen perhepotretti vuosimallia 2011. Kiitos Yläkerralle, että tänä kesänä olemme saaneet Viljankin mukaan kuvaan!


lauantai 13. elokuuta 2011

Vilja matkalla pohjoiseen :)

Siittä se sitten lähtee, Viljukan ensimmäinen pohjoisen reissu! Ensimmäisenä etappina Oulu. Heti huoltiskalla Vilja pääsi pallomeren makuun. Matkustaminenhan onkin kivaa :D


Isomummo sai sydänserkukset samaan syliin Unnan ja Aslan synttäreillä! Olipas mukavat kekkerit :)


Mummilaan saatiin kaikki 11 serkusta kyläilemään yhtä aikaa! Ja kaikki onnistuttiin saamaan (lahjomaan) vielä samaan kuvaankin! Seuraava kuva kertoo siitä lahjomisesta enempi :)

Mummi ostaa lapsenlapsille jäätelöä! Tais olla jäätelöauton kuskikin ihmeissään :) Saaran masussa mukana 12. serkku :´)

Kummipoika Christian saatiin mukaan esittelemään Oulun nähtävyyksiä. Oltiin ukin kanssa Oulun torilla, käytiin kauppahallissa ja jäätelöllä!

Meillä oli oma lomakuski :) Oulussa visiteerattiin Ukilla, Isomummolla, Veran luona Unnan ja Aslan synttäreillä, Viljamin poppoolla, Suskalla ja majoituttiin Mummin residenssissä! Siittä sitten matkattiin perinteiseen lomakohteeseemme, lintukotoon Tornioon!


Maikki löytyi Torniossa kaupunkijunasta ihan sattumalta! Siinä me körryyteltiin tunti Haaparannalla ja pistettiin juoruten. Maikilla ja Murulla oli paljon puhuttavaa ;) Vilja täytti 9 kuukautta ja olihan siinä elämässä kertaamista!



Turistit Torniossa :)



Kotimatkalla pysähdyttiin maatilamatkailemaan Rakkaan Ystäväni Helenan tilalla Maliskylässä. Hienosti saatiin pyöritettyä 9 mukulaa ja muutama lehmä siinä sivussa ;) Kiitos Helena taas kerran! Oli ihana nähdä, Kiitos että saatiin tulla :)


Mamman Muru ihmettelee lemmuja :)

Reissu sujui hienosti. Vilja onkin oikea reissunainen! Matkalla Vilja söi ja nukkui hyvin. Tästä rohkaistuneena reissasimmekin sitten loppukesän aikas tehokkaasti!